Pekka Säkkinen Lainmuutoksella poronhoito yhteiskuntakelpoiselle ja kestävälle tasolle

Kaikki blogit puheenaiheesta SDP

Eläkeläisten kurjuuden syyt: Lipponen ja tottelevaiset demarit

Törmäsinpä Myyrmannin vaalitorilla pari viikkoa sitten vanhaan tuttavaani. Hän on maan lahjakkain ja viisain demari - Kimmo Kiljunen.

Kimmo pyyteli minulta allekirjoitusta ”Eläkeläisten lakisääteisen köyhtymiskierteen katkaiseminen” nimiseen kansalaisadressiin. Kaivelin jo kynääni mutta sitten aloin muistella, että kuka sen köyhtymiskierteen oikein aloitti.

Lipponen kurjisti eläkeläiset

Eläkeläisten kurjuuden taustalla on vuonna 1995 Paavo Lipposen ”sateenkaarihallituksen” hyväksymä eläkeindeksi.

Demareiden kannatus ei ole tyydyttävällä tasolla

Suomen työväen puolueen, demareiden,  kannatus ei millään ota noustakseen sille tasolle millä sen kuuluisi olla.

Suomen työväestöstä hyvin suuri osa  kannattaa ja äänestää jotain muita puolueita kuin työväen puoluetta.

Missä vika?

Vikaa on monissa asiassa.

1. Puolueen ohjelma ei ole sellainen josta työläiset voisivat innostua

2. Puolue ei ole saanut johtoonsa ja näkyville paikoille tarpeeksi kiinnostavia ja valovoimaisia ihmisiä jotka saisivat työläiset aktivoitua.

Lisävastaus K-P:n vihreille

Keski-Pohjanmaan vihreille ei JHL:n lakkoa koskien riittänyt kuusikohtainen perustelu, jos oikein ymmärsin heidän puheenjohtaja Forsell-Tastin minulle osoittamaa vastausta. Kirjoitan Vihreille siis lisää perusteluita.

He eivät halua ilmastovaaleja

Miksi hallitus, nyt syksyn tullen, on ryhtynyt oikein olan takaa nokittelemaan työntekijäpuolelle, ja taas ryhtynyt jyräämään muun muassa perustuslakiin väistämättä törmäävää irtisanomislakia?

Heinäluoma on liiankin taitava poliitikko

Arvostamani kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.) kirjoitti 12.10. Maaseudun Tulevaisuudessa huolestaan tasapainoisen Suomen kehittämistä. Heinäluoma peräänkuulutti, kuinka tärkeää valtakunnan politiikassa on huomioida se, että politiikka hyödyttää koko Suomea.

Demareiden metsäpolitiikassa ei ole mitään linjaa

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne linjasi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomen tulee vähentää metsähakkuitaan. Rinteeltä on tämän jälkeen yritetty useaan otteeseen kysellä, mitkä tehtaat, sahat ja jalostamot laitetaan kiinni kun raaka-ainetta ei voida enää toimittaa. Vastauksia ei ole saatu. Joka tapauksessa demareiden linja tarkoittaa, että yhtään uutta biojalostamoa Suomeen ei voitaisi rakentaa.

#viimeinenniitti demarien vaaliavaus ja herravihan oppitunti

SAK järjesti liittopäättäjilleen ison tuuletustilaisuuden perjantaina 4.10.2018 Paasitornissa nimellä #viimeinenniitti. Tarkoitus lienee ollut, että tilaisuus oli vastatoimi hallituksen valmistelemalle irtisanomissuojaa heikentävälle lainsäädännölle. Mutta toisin kävi.

Maalitus

No nyt. Nyt maalitetaan kunnolla. Nimet, osoitteet ja puhelinnumerot näkyvillä. Semmoista parempaa maalittamista. https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=10156163431457690&id=672187689

Hallitus ja SDP haluavat tappelua - Suomen kustannuksella

Ay-liike rysäyttää yhteiskunnan pöytään pian varsinaisen ison nuijan. Pam, Pro, Sähköliitto ja Teollisuusliitto menevät ensi viikolla lakkoon. 

Lyhyesti: ay-liike organisoi hallituksen vastaisia lakkoja vastalauseena sen haluamalle yritykselle muuttaa pienten yritysten työtekijöiden irtisanomissuojaa.

Tilanne muistuttaa sovittua konfliktia, jossa molemmat osapuolet pääsevät näyttämään kannattajilleen sitä kuka määrää kaapin paikan. Hallitus haluaa miellyttää liike-elämää ja ay-liike haluaa ”viimeisen taiston”.

SDP:n turvallisuuspolitiikan muutostyöryhmä - Tuomiojan vai Urpilaisen linja?

SDP on uudistamassa puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Kyseessä on SDP:n hallitusohjelmatavoitteet.

Puoleen ulko- ja turvallisuuspoliittista uudistamista varten on perustettu työryhmä, jonka jäseniä ovat tässä vaiheessa tiedettyinä kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansanedustaja Jutta Urpilainen ryhmän puheenjohtajina. Keitä muita työryhmään kuuluu tiettävästi puheenjohtaja Antti Rinteen ohella, ei SDP ole suostunut tarkentamaan - ei ainakaan minulle jopa painostaen kysyttäessä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä