Väitöskirjat http://raunohyvarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/175143/all Fri, 19 Jan 2018 12:56:31 +0200 fi Plagiointi http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249405-plogiointi <p>Tapaus Huhtasaaren seuraaminen on luvalla sanoen hieman hämmentävää. Graduja ja muita opinnäytetöitä tarkastaessa törmää jatkuvasti ongelmallisiin viittauksiin &ndash; joskus tosin myös suoranaiseen plagiointiin (jälkimmäiseen tosin ehkä vain kerran vuodessa). Hämmentävää nyt käytävä keskustelu onkin lähinnä siksi, että samanlaisia viittauksia, joita nyt ruoditaan, löytyy tuhansista graduista eri oppilaitoksissa.</p><p>Olisin valmis uskomaan, että suuri syy ongelmallisiin viittauksiin on niissä ohjeissa, joita aikanaan on jaettu opiskelijoille. Ainakin yhteiskuntatieteissä ohjeet ovat olleet huonoja, jopa vääriä, jos mittapuuna pitää tieteellistä julkaisukäytäntöä.</p><p>Niinpä vieläkin tuskastuttavan usein törmää teksteihin, joissa kappaleen lopussa on vain sulkumerkeissä viite tyyliin (Kylmäposki-Ruutana1999, s. 2). Mistään ei ilmene, tarkoittaako tämä sulkulause sitä, että teksti on suoraa sitaatti, lähestulkoon suora sitaatti (sanoja muutettu), samansisältöinen tulkinta asiasta vai viite siitä, että asiaa on käsitelty viitatussa julkaisussa. Tai jotain ihan muuta.</p><p>Ainakin omalla tieteealallamme yritämme karsia &ndash; usein aika kovakouraisesta &ndash; pois tällaista viittaustekniikkaa ja saada opiskelijat kertomaan selkeästi, mistä on kyse. Mielestäni ongelma ei ratkea vain käyttämällä esimerkiksi sitaattimerkkejä, vaan oikea tapa on kertoa sanallisesti, mistä on kyse. Esimerkiksi ylläolevassa tapauksessa pitäisi minun mielestäni kryptisen ilmaisun (Kylmäposki-Ruutana1999, s. 2) sijaan kirjoittaa selväsi esimerkiksi: &rdquo;samanlaiseen johtopäätökseen päätyy Kylmäposki-Ruutana (1999)&rdquo;, tai vaihtoehtoisesti kertoa, että &rdquo;tätä kysymystä on käsitelty myös Kylmäposki-Ruutanan (1999) julkaisussa&rdquo;, tai että &rdquo;Kylmäposki-Ruutana (1999) ilmaisee asian seuraavasti: &rdquo;sitaatti&rdquo;. Suomen kieli on suuri rikkaus, sen avulla voi asian ilmaista tarvittaessa riittävän selvästi; ei sanoja tarvitse pihistellä. Siksi toiseksi lähdeviittausten tarkoitus on palvella ja auttaa lukijaa paikantamaan ja lisäämään tietoa esillä olevasta asiasta. Siksi lähdeviitteiden pitää olla yksiselitteisiä. Ei niiden tarkoitus ole herättää kysymyksiä, mitähän tuokin nimi sulkeissa oikein tarkoittaa.</p><p>No onneksi viittaustekniikassa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Hyvä neuvo niille, joiden käsissä on vieläkin vanhoja gradun tekemisen ohjeita, on se, että katsokaa laadukkaita kansainvälisiä aikakauskirjoja. Niistä saa hyvän mallin siitä, miten viittaukset asiallisesti ja teknisesti tehdään.</p><p>Mutta palataan vielä Huhtasaareen. Jos näitä lähdeviittausjuttuja (tai jopa plagiointia) ruvetaan ruotimaan, niin kohtuulista olisi, että ne tehtäisiin samalla tavalla kaikkien julkisuuden henkilöiden osalta &ndash; jos siihen nyt suurta tarvetta on. Vaalikampanjan alusviikko ei varmaankaan ole oikea aika siihen työhön. Otetaan nyt yksi esimerkki vertailun vuoksi. Jossain välissä katselin Alexander Stubbin väitöskirjaa ja ihmettelin hieman hänen viittaustekniikkaansa. Turnitin-ohjelma kertoi, että kirjan sisällöstä 38 % löytyy muista julkaisuista (osa toki aiemmista omista töistä). Outoa että esimerkiksi hänen työtään ei ole julkisuudessa ruodittu muistaakseni kertaakaan. Jos tiedeyhteisö rupeaa toden teolla ruotimaan aiempia meriittijulkaisuja, pitäisi ruotijoiden olla vähintäänkin värisokeita eikä missään tapauksessa vainukoiran vaiston varassa eteneviä poliitikkoja.&nbsp;</p> Tapaus Huhtasaaren seuraaminen on luvalla sanoen hieman hämmentävää. Graduja ja muita opinnäytetöitä tarkastaessa törmää jatkuvasti ongelmallisiin viittauksiin – joskus tosin myös suoranaiseen plagiointiin (jälkimmäiseen tosin ehkä vain kerran vuodessa). Hämmentävää nyt käytävä keskustelu onkin lähinnä siksi, että samanlaisia viittauksia, joita nyt ruoditaan, löytyy tuhansista graduista eri oppilaitoksissa.

Olisin valmis uskomaan, että suuri syy ongelmallisiin viittauksiin on niissä ohjeissa, joita aikanaan on jaettu opiskelijoille. Ainakin yhteiskuntatieteissä ohjeet ovat olleet huonoja, jopa vääriä, jos mittapuuna pitää tieteellistä julkaisukäytäntöä.

Niinpä vieläkin tuskastuttavan usein törmää teksteihin, joissa kappaleen lopussa on vain sulkumerkeissä viite tyyliin (Kylmäposki-Ruutana1999, s. 2). Mistään ei ilmene, tarkoittaako tämä sulkulause sitä, että teksti on suoraa sitaatti, lähestulkoon suora sitaatti (sanoja muutettu), samansisältöinen tulkinta asiasta vai viite siitä, että asiaa on käsitelty viitatussa julkaisussa. Tai jotain ihan muuta.

Ainakin omalla tieteealallamme yritämme karsia – usein aika kovakouraisesta – pois tällaista viittaustekniikkaa ja saada opiskelijat kertomaan selkeästi, mistä on kyse. Mielestäni ongelma ei ratkea vain käyttämällä esimerkiksi sitaattimerkkejä, vaan oikea tapa on kertoa sanallisesti, mistä on kyse. Esimerkiksi ylläolevassa tapauksessa pitäisi minun mielestäni kryptisen ilmaisun (Kylmäposki-Ruutana1999, s. 2) sijaan kirjoittaa selväsi esimerkiksi: ”samanlaiseen johtopäätökseen päätyy Kylmäposki-Ruutana (1999)”, tai vaihtoehtoisesti kertoa, että ”tätä kysymystä on käsitelty myös Kylmäposki-Ruutanan (1999) julkaisussa”, tai että ”Kylmäposki-Ruutana (1999) ilmaisee asian seuraavasti: ”sitaatti”. Suomen kieli on suuri rikkaus, sen avulla voi asian ilmaista tarvittaessa riittävän selvästi; ei sanoja tarvitse pihistellä. Siksi toiseksi lähdeviittausten tarkoitus on palvella ja auttaa lukijaa paikantamaan ja lisäämään tietoa esillä olevasta asiasta. Siksi lähdeviitteiden pitää olla yksiselitteisiä. Ei niiden tarkoitus ole herättää kysymyksiä, mitähän tuokin nimi sulkeissa oikein tarkoittaa.

No onneksi viittaustekniikassa ollaan menossa oikeaan suuntaan. Hyvä neuvo niille, joiden käsissä on vieläkin vanhoja gradun tekemisen ohjeita, on se, että katsokaa laadukkaita kansainvälisiä aikakauskirjoja. Niistä saa hyvän mallin siitä, miten viittaukset asiallisesti ja teknisesti tehdään.

Mutta palataan vielä Huhtasaareen. Jos näitä lähdeviittausjuttuja (tai jopa plagiointia) ruvetaan ruotimaan, niin kohtuulista olisi, että ne tehtäisiin samalla tavalla kaikkien julkisuuden henkilöiden osalta – jos siihen nyt suurta tarvetta on. Vaalikampanjan alusviikko ei varmaankaan ole oikea aika siihen työhön. Otetaan nyt yksi esimerkki vertailun vuoksi. Jossain välissä katselin Alexander Stubbin väitöskirjaa ja ihmettelin hieman hänen viittaustekniikkaansa. Turnitin-ohjelma kertoi, että kirjan sisällöstä 38 % löytyy muista julkaisuista (osa toki aiemmista omista töistä). Outoa että esimerkiksi hänen työtään ei ole julkisuudessa ruodittu muistaakseni kertaakaan. Jos tiedeyhteisö rupeaa toden teolla ruotimaan aiempia meriittijulkaisuja, pitäisi ruotijoiden olla vähintäänkin värisokeita eikä missään tapauksessa vainukoiran vaiston varassa eteneviä poliitikkoja. 

]]>
85 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249405-plogiointi#comments Kotimaa Gradut Laura Huhtasaari Politiikka Presidentinvaali 2018 Presidentinvaalit 2018 Vaalit Väitöskirjat Fri, 19 Jan 2018 10:56:31 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249405-plogiointi